Bergöntien kuorisora

Rämsösund on aikoinaan ollut Bergön ja Ramsön saarien välinen kapea salmi, jota reunustivat kaakon ja luoteen suunnassa kallioperän murrosvyöhykkeeseen liittyvät kalliot. Kallioiden suojaamaan salmeen kerrostui kivennäismaan sekaan runsaasti simpukoiden kuoria. Sinisimpukan (Mytilus edulis) kuorien suuri määrä antaa maalle jopa sen vaalean, violetin värin.

Rämsösundin kuorisora- eli simpukkamaakerrostuman paksuus on 1–55 cm. Kohde on Espoon paras paikka päästä näkemään tuota erikoista ja harvinaista maalajia aidossa luonnonympäristössä. Simpukan kuoret ovat pääosin rikkoutuneet, mutta ehjiäkin kuoria voi joukosta löytää. Maankohoamisen myötä salmi on kohonnut vedestä ja soistunut. Simpukkamaa lienee kerrostunut noin 400–500 vuotta sitten.

Suomesta tunnetaan noin 250 kuorisoraesiintymää, joista lähes kaikki sijaitsevat Helsingin ja Turun välisellä rannikkoalueella sekä Ahvenanmaalla. Espoossa kuorisoraa on löydetty myös Laurinlahdelta, turve- ja liejukerrostumien alta.

Simpukankuoret tekevät maaperästä ravinteikasta. Se näkyy Ramsösundin kasvillisuuden rehevyytenä. Kohde on myös esimerkki maankohoamisrannikolle tyypillisestä flada-kluuvi-suo –kehityssarjasta ja siihen liittyvistä kasvillisuusvyöhykkeistä. Ramsösundin luonnonsuojelualue on perustettu 12.3.1982. Simpukkamaa näkyy hyvin suojelualuetta halkovan polun varrella Bergöntien länsipuolella noin 50 m tiestä. Simpukkamaa on myös Espoon kaupungin luontokohde 4.28.

Nimi: Bergöntien kuorisora
Sijainti: Espoo, Suvisaaristo
Kategoria: Maakunnallinen
Tyyppi: Kallioperä
Koordinaatit (WGS84): 24.712527, 60.113547
Koordinaatit (Euref): 372864.529744, 6666257.582788

     Kohteen koordinaatit                Kohteen verkko-osoite

bergontien_kuorisorabergontien_kuorisora_web